Moggi Maine Coon kissat

Etusivu » Articles posted by Marita (Sivu 13)

Author Archives: Marita

Kissanpentu 4 viikon iässä

VAUHTIA

Pennut liikkuvat jo paljon. Valokuvaamien ilman salamaa on hankalaa kun ovat paikoillaan vaan nukkuessa. Pulla on ikuistettu salamavalon kanssa. Jokaisesta löytyy enemmän tai vähemmän heilahtanut 4 viikkoiskuva pennut sivulta.

RUOKAA
Emän liotetut nappulat sijoitin pentujen alueelle siksi, että saavat tutustua jo kiinteään ruokaan. Ruokaan tutustumistyylejä on monta. Yksi kävelee yli, toinen karttaa ja kiertää ja ”Pulla” kävi suoraan asiaan. Pulla on nyt usein naamanpesun tarpeessa, kun ruuasta nautitaan naamaa siihen hieroen.

Pulla einestää

SUOLI TOIMII

Hiekkalaatikolla odotti tänään yllätys, pieniä kakkakikkaroita. Jo aiemmin olen tehnyt pissilöytöjä. Ihmeellistä kuinka ne sinne suuntivat tarpeilleen jo noin pienenä. Kummalista kuinka niiden löytyminen pikku hiekkalaatikosta ilahduttaa näin isona.

UNTA

Ihanukset nukahtelevat minne sattuu. Tyylinäytteitä on monta. Osa nukkuu mieluummin kasassa ja osa itsekseen. Huoneen lämpötila on korkea, etteivät pennut kärsi kylmää ja kuluta energiaansa itsensä lämmittämiseen.

Manna

Pentujen kuvia sivulle ”pennut-kittens”

Yritän päivitellä jatkossa pentukuvia pentusivulle. Tänään pennuilla on viikkosynttärit ja sen kunniaksi otin paljon kuvia, joista suurin osa heilahtaneita tai epätarkkoja. Muutama otos on joltiseenkin julkaisukelpoinen.

Suloinen emä ja syötävän söpöt pennut voivat hyvin.

Moggi Cate Pilleri

Ruskeatiikerityttön nassu.

Rusketiikeritytön tyylinäyte

We have kittens- meillä on kissanpentuja

Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain sinistä

Lettu Hettuli ei ollut valetiinenä. Eilen 7.4.2015, 65 päivän kantoajan jälkeen alkoi tapahtua. Lettu pyöräytti (ponnisteli pontevasti 5 tuntia) seitsemän pennun pentueen. Toivotaan, että kaikki pennut varttuvat normaalisti ja ovat viikolla 27 valmiita uusin koteihin.

Alustavat sukupuolijaot ja värisuuntaukset.

Uroksia kolme: hopeatiikeri valkoisella ja kaksi sinitabbya valkoisella.

Narttuja neljä: ruskeatiikeri valkoisella, hopeatiikeri valkoisella, kaksi sinitabbya valkoisella.

Minä nyt en osaa näitä sinisiä, mutta kyllä ne vielä kirkastuu… viimeistään värintarkastuksessa jos on tarpeen. Joku sininen voi olla sinihopeakin. Ihana ihana Lettu voi hyvin ja on ollut oikein tomera ja topakka kissaemo. Lisää juttua myöhemmin kuvien kanssa, kunhan varttuvat hieman.

Lettu torkkuu kun voi

Lettu torkkuu kun voi

Hyvä saldo Kokkolassa

Kokkolan kissanäyttely 21.-22.3.2015

Uusia kissakaheleita ystäviä, Leimu ja Lumo valmistuivat Premieriksi ja Korpulle tuli Cacib.

Leimu Hillbilly kamelipuutsilta jätettiin kumpparit eteiseen ja pian hän löysi järkyttyneen itsensä ”Missikisoista”. Kehuja tuli Lene Glemiltä ”ennen kokemattomasta” lihaksikkuudesta. Molemmilta tuomareilta tuli kehuja hienosta kropasta, huippu profiilista ja hyvin laitetusta letistä. Lumo silkkiturkki oli liian kiltin näköinen, mutta se ei nyt estänyt valmistumista, kun kroppa ja tukka oli silläkin kondiksessa. Peräkammarin pojat eivät oikein osaanneet käyttäytyä arvokkaasti. Juuri ja juuri sai nämä möykärit pidettyä aisoissa ja voimat riittämään lyhyen esittelyn ajan. Pohjimmiltaan heidän hellän luonteensa vuoksi, vaikka kuinka hermostutti ja sähinääkin kuultiin, selvittiin tapahtumasta naarmuitta.

Isot onnittelut omistajalle perheineen!

10 viikon iässä

Trio 10 viikon iässä

Meidän Korppu oli ihana esiteltävä jälleen ja hän sai sunnuntaina toisen Cacibin. Dejavuun lailla toistuneena lauantaina jäimme Ex 2:ksi, mutta kun yksi cacib oli enää lupa saada tästä maasta, kaikki meni lopulta hienosti.

Maine Coon pentuja odotetaan! Kittens are expected!

Dallaspulla(t) syntyvät pääsiäisen aikaan ellei meidän ”Lettu Hettuli” ole valetiineenä.

Jos jotain on oppinut omista ja muiden kokemuksista näissä kissanpennutusasioissa niin mikään ei ole varmaa.

Kyllä me kaikki täällä niitä pentuja innolla odotetaan, että tuo otsikko nyt ainakin pitää paikkansa.

Linkki yhdistelmän sukutauluihin:

http://www.pawpeds.com/db/?a=p&ids=3:1221330;2:1163018&g=4&p=mco&date=iso&o=ajgrep

 Female: CH FI* Moggi Cate Pilleri

CH FI* Moggi Cate Pilleri

CH FI* Moggi Cate Pilleri

MCO ns 03 24, hopeatäplikäs bicolour

Näyttelytuloksia: 3 x CAC, 3 x BIV ja 2 x CACIB

Letun terveystestituloksista: FeLV, FIV, SMA, HCM negatiiviset ja veriryhmä A tai AB (ei kanna b-alleellia).

Male: PL* Alwaro Admiral

Tuikea ilmeinen Amiraali-sulho. Amiraali on kiltti kolli, joka kohteli trinsessaamme hyvin ja arvokkaasti.

PL* Alwaro Admiral om. Minna Toivonen Krysos

PL* Alwaro Admiral om. Minna Toivonen Krysos

MCO as 22, sinihopea tabby

Amiraalin terveystuloksia: HCM1 dna N/N, FeLV ja FIV neg

Yhteydenotot, tiedustelut ja Maine Coon asiat

Rotukissojen luovutusikä on 12 viikkoa. Sijoituskissakotikin läheltä Kajaania on hakusessa.  Iltaisin Marita  +358407027945 tai sähköpostiin fimoggi@gmail.com.

Kokkolan kissanäyttely 21.-22.3.2015

Olemme näillä näkymin Kokkolassa Letun siskon Korpun ja kahden velipojan Lumon ja Leimun kanssa. Sain koottua tähän C-katraan kun ikää on noin vuosi ja kolme kuukautta.

FI*Moggi Cara Melli

FI*Moggi Cara Melli

CH FI* Moggi Carpe Dajm

CH FI* Moggi Carpe Dajm

FI* Moggi Cog Nakki

PR FI* Moggi Cog Nakki

FI* Moggi Shöört Silli

PR FI* Moggi Chöört Silli

Tasokasta valokuvausta kissanäyttelyissä

Valokuvaus

Kissojen valokuvausta ja näyttelyissä valokuvaamista harrastaa jokunen valokuvauksen saloihin perehtynyt valokuvaaja. On hauskaa näyttelyn jälkeen bongailla löytyykö näiden valokuvaajien gallerioista omien kasvattien ja kissojen kuvia. Toivottavasti heillä riittää intoa jatkaa tätä toimintaa.

Moggi kissoja muiden kuvaamina

Jämsä 14.6.2014 pentuluokassa Irene Eek Magnussonin käsissä Moggi Cate Pilleri. Matkalla näyttelyyn Lettu rikkoi alaluomen häkin kulmaan, mietimme jo pois jääntiä. Onneksi oli mukana hyvä puhdistusaine ja silmän reuna rauhoittui. Tarkkana saimme olla koko näyttelyn ajan, ettei bakteereja tartu.

Lettu, kuva Pekka Savolainen

Lettu, kuva Pekka Savolainen

http://pekkasavolainen.galleria.fi/kuvat/Kissat-Cats/Kissan%C3%A4yttelyt-Cat+shows/Kes-Kis+14.6.2014/DSC_1559.jpg

Jämsä 14.6.2014 pentuluokassa Moggi Carpe Dajm, myös ensimmäistä kertaa hakemassa kokemusta kissanäyttelyistä.

Korppu, kuva Pauli Araneva

Korppu, kuva Pauli Araneva

http://araneva.kuvat.fi/kuvat/Pets/Cats/14.6.2014+KES-KIS+Cat+Show+at+J%C3%A4ms%C3%A4/_PAR3674.jpg

Oulussa 5.7.2014 nuorten luokassa Moggi Cog Nakki

Moggi Cog Nakki, kuva Tessa LV

Leimu, Camel cat, kuva Tessa LV

https://www.flickr.com/photos/117379558@N08/14394777147/in/set-72157645529967905

Oulussa oli mahdollista kuvauttaa kissoja Tessalla. Mm. tällainen muisto saatiin sähköpostiin.

Korppu ja Lettu 7 kk ja 2 päivää nuorena

Korppu ja Lettu 7 kk ja 2 päivää nuorena

Kuopiossa 29 – 30.11.2014 Moggi Cate Pilleri torkkui kesken missikisojen.

Lettu, kuva Pirjo Kiviniemi

Lettu, kuva Pirjo Kiviniemi

https://picasaweb.google.com/116295339320222957856/ISROK29301214KUOPIOKesken#6090553108638076610

Lahdessa 24 – 25.1.2015 Moggi Cate Pilleri odottelee vuoroaan. Sunnuntaina osallistuimme leikkiin mukaan, luokassa 7 lauantaina tulleen sertikaton vuoksi, kokemusmielessä ”out of competition”.

Lettu, kuva Pauli Araneva

Lettu, kuva Pauli Araneva

http://araneva.kuvat.fi/kuvat/Pets/Cats/24.1.2015+Surok+143rd+Internationa+Cat+Show+at+Lahti/_PAR9957.jpg

 

Helsingissä 11.11.2017 Moggi Ice Dream odottelee vuoroaan. Pikkuisen ensimmäinen näyttely ja hienosti meni.

FI Moggi Ice Dream 5 kk URK

Kuvaaja Sonja Pekkonen

VALOKUVAAJIEN KISSANÄYTTELYKUVA-AIHEISIA GALLERIOITA(julkisesti jaettuja).

Pauli ja Kirsi Araneva http://araneva.kuvat.fi/kuvat/Pets/Cats/

Pirjo Kiviniemi https://picasaweb.google.com/116295339320222957856

Tessa LV https://www.flickr.com/photos/117379558@N08/sets/

Heikki Siltala http://catza.net/fi/list/album/cron/

Pekka Savolainen http://pekkasavolainen.galleria.fi/kuvat/Kissat-Cats/Kissan%C3%A4yttelyt-Cat+shows/

Pekka Raiski http://pekkaraiski.kuvat.fi/kuvat/KISSAN%C3%84YTTELYT/

Petri Jaakola http://mangustit.kuvat.fi/kuvat/

Maine Coon Moggi Aune Rusina, huikeat 16 vuotta

Moggi Aune Rusina, om. Hannele Turunen

Moggi Aune Rusina, 16 V

Moggi Aune Rusina, 16 V

Moggi Aune Rusina

Yllätyspostia

Saimme ihanan sähköpostin, missä olivat ensimmäisen kasvatin Aune Rusinan kuulumiset ja kuvia Aunesta. Aune on toinen silloin syntyneistä pennuista. Aunen oikea sisko, Moggi Amalia Mämmi, saavutti myös hienon yli 14 -vuoden iän Sirpan ja Tommin hellässä hoivassa.

Aune Rusina voi hyvin ja on jo 16-vuotias. Aune asustaa perheensä ja Sisko nimen saaneen toisen Maine Coon ladyn (Escapes Kiss me Kate,12 v) kanssa Espoossa  paritalossa, rauhallisessa paikassa. Aunelle oli kerrottu, että hän saa seurakseen ”Siskon” kun perheen lapset muuttivat kotoa, tästä syystä tyttökaverille jäi nimeksi Sisko.

"Sisko"

”Sisko”

Eläinlääkärissä
Kun teräsmuori Aune oli käynyt viime syksynä 16-vuotistarkastuksessa, lääkäri oli todennut, ettei ole kohdalle sattunut näin iäkästä Maine Coon rouvaa (kohteliaasti tietenkin, ettei tarvinnut Aunella loukkaantua). Kaikki arvot olivat olleet hyvät, vaivana ainoastaan nivelrikko, johon on kuitenkin saanut helpotusta lääkityksestä. Aune on ollut erinomaisen hyvässä hoidossa.

Moggi Amalia Mämmi, Aunen oikea sisko

CH Moggi Amalia Mämmi, Aunen oikea sisko

Aunen lempieväät

Aune

Aune

Aunen lempiruokaa on naudan maksa raakana ja naudan sydän raakana ja hyvin tuoreena. Näitä on perheessä pilkottu 16 vuotta pikkuisiin minigrippipusseihin pakastimeen. Satunnaisesti maistuu seiti ja nykyisin menee jopa Edam juustoa herkkuna. Juomana vesi ja raksuina Royalin Maine Coon raksut. Ns. märkäruokaa kumpikaan kissa ei ole suostunut ikinä syömään.

Aunen lempparipuuhat 

Aune on saanut ulkoilla vapaana, perheensä valvovan silmän alla tietenkin. Aune on alusta saakka viihtynyt lähettyvillä, eikä ole onnistunut katoamaan omille teilleen edes ikääntyessään. Kerran Aune oli pyydystänyt Hannelelle elävän pikkuruisen peltohiiren, muutoin ei tee pahaa perhosellekaan.

Aune on aina ollut sutjakka tyttö ja kova nukkumaan, joka yö jonkun kainalossa. Liekö näissä pitkän iän salaisuus? Lempipuuha nukkumisen jälkeen on sylissä oleminen, pihalla käyskentely ja ruohon syöminen.

Aune on Hannelen mukaan aina ollut hiukan tosikko, ei ole koskaan ollut kovin leikkisä rämäpää vaan on nauttinut elämästään loikoillen. Aune ja Sisko ovat sopuisia kissoja, eivätkäkä riitele. Eivät tosin kiehnääkään toisissaan, vaan antavat molemmat olla toistensa rauhassa, toki joskus nenät ”vaihdetaan”.

Mikä on ärsyttänyt?

Ainoa asia mistä emäntä on joskus hermostunut, on ollut se kun Aunen karva silkkisenä takkuuntui helposti. Ilmeisen yhteistyössä takkujen solmuja on kuitenkin auottu. Muutenkin karvan leijailu, oli ollut välissä aika mahdotonta, vanhemmiten sekin on vähentynyt.

Aunea taas ärsyttää se jos joutuu auton kyytiin.

En tykkää autokyydistä

En tykkää autokyydistä

Ikääntyminen

Ikääntyminen on tuonut tullessaan sen, että Aune kaipaa enemmän huomiota. Nukkuu vielä lähempänä emäntää ja isäntää… ja keskellä.

Hannelen mielestä Aune on IHANA ja PERSOONA, isoilla kirjaimilla.

Kiitokset Hannele suloisista kuulumisista!

Rakastan lepäämistä, nukkumista, torkkumista ja loikoilua

Rakastan hyvää ruokaa, lepäämistä, nukkumista, torkkumista ja loikoilua

Kuin kissat ja koirat

Kaverit

Kaverit

Kuin kissat ja koirat

Ennen muinoin

Ennen muinoin

Kuten me yritämme oppia kissan ja koiran kieltä, samaa tapahtuu näiden kahden eri lajin välillä. Uskon, että koirien ja kissojen sanattoman viestinnän ja eleiden lukutaidon oppiminen on heille helpompaa kuin meille. Jotain sellaista eläinten välisessä kommunikoinnissa on, jota me emme tule osaamaan. Tästäkin johtuen kannattaa tarkkailla omaa käytöstä uudessa tilanteessa, ettei itse ”tärisemällä” lietso turhaan joukkohysteriaa eläinlaumassa.

Ihmisenä kissan ja koiran eleitä tarkastellessa, suurin väärinymmärryksen vaara voisi olla hännän heilutuksen tulkinnassa. Kissa viuhtoo hännällä vihoissaan tai saalistaessaan ja koira riemuissaan sekä hämillään ollessaan. Meillä pentukissat ovat pitäneet koirien häntiä leluna, jossa on myös mukava möyhiä. Saattavat aikuisetkin kissat napata koiran heiluvan hännän pään joskus käpäläänsä, kun se somasti ulottuvilla heiluu tai läpsii penkillä nukkuvaa kissaa päähän herättäen sen. En ole myöskään havainnut parinkymmenen vuoden aikana, että yksikään koiristamme olisi tulkinnut vihamieliseksi eleeksi kissan tapaa siristellä silmiään, silloin kun kissa on tyytyväinen ja onnellinen.

Lauma kokooonpano 2009, Pösö tiineenä.

Lauma kokooonpano 2009, Pösö tiineenä.

Ovikellon soidessa kun laumavartijakoirarynnäkkö iskee, kissat ovat ymmärtäneet, että nyt ei jäädä eteen isottelemaan vaan kannattaa suosiolla siirtyä alta pois ja pian ikkunalle katsomaan, mitä nyt oikein tapahtuu. Koirat vastaavasti ymmärsivät mitä tarkoitti kun Pitko käveli vartalo ryhdikkäänä, koirakielellä häntä pystyssä, päättäväisin askelin keskelle koirien mellastusta ja päästi vaativan tiukan ”maaauuuun!”. Leikkitappelu loppui välittömästi ja koirat ”päättivät” käydä makuulle. Minun piti vastaavaan tilanteeseen huutaa ” peer….le!! Nyt loppuu se riehuminen!!!” jolloin efekti oli, että ”Mitä mitä?!? ” ja sitten vasta toisesta käskystä maahan. Mennyt aikamuoto siksi, että tänään kolmen koiran sijaan laumassa on yksi saksanpaimenkoira. Hän onkin aikalailla kuten ensimmäinen belgianpaimenkoira, lupaava ”kissakuiskaaja”.

No kumpi ensin…

Sillä hankitaanko ensin koira vai kissa, ei ole mitään väliä. Ensimmäisen belgianpaimenkoiran aikana hankin ensimmäisen Maine Coonini ja hänen aikaan syntyivät ensimmäiset kasvattini. Koira oli kissaystävällinen jo geeneistään. Hän ei syönyt kissojen ruokia, vaikka ne olivat lattialla. Kun hän itse ruokaili, hän salli pentujen käydä ruoka-astiassaan pää edellä tutkimassa, mitä siellä on. Pennut saivat könytä tämän koiran päällä, miten tahtoivat, ilman mitään rajaa. Hänen jälkeen syntyneeseen koirapulaan, otin 5 -vuotiaan samanlaisen tervu-uroksen kahden aikuisen Coonin kaveriksi. Koiran ollessa hyvin saman oloinen kuin edellinen, koiraan tottuneet kissat eivät hänen tulostaan välittäneet. Uusi koira oli hyvällä ruokahalulla varustettu ja hänen myötä kissojen kupit siirtyivät pöydälle, missä ne ovat siitä asti olleet. Yhteiset juoma-astiat koirien kanssa, tänäkin päivänä, on kissojen oma valinta.

Juomakaukalot

Juomakaukalot

Laumaan on myöhemmin sopeutettu sekä tuotuja että itse kasvatettuja pikkuisia Maine Cooneja, aikuinen saksanpaimenkoira, yksi aikuinen mies, kaksi vireätä saksanpaimenkoiran pentua(yksitellen). Aikuisen kissan sopeuttamisesta ihmiskoirakissalaumaan, ei meillä ole kokemusta. Keskenään vapaasti kotiin kissat ja koirat ovat saaneet jäädä vasta kun on todettu, että homma sujuu ja jonkinlainen luottamus ja yhteisymmärrys syntynyt. On hyvä miettiä etukäteen miten tai minne tulokkaan eristää, mikäli joutuu tähän tilanteeseen.

Ekoja kertoja koiran kaa

Ekoja kertoja koiran kaa

Kissanpentu koiralaumaan

Nagit ja sillit

Nagit ja sillit

Kannattaa investoida hyvään kiipeilytelineeseen, minne kissa tarvittaessa pääsee koiraa ”karkuun”. Kiipeilytelineen korkeilla tasoilla kissat nukkuvat mielellään ja tähyilevät ympäristöön. Turvallinen ja rauhallinen ruokintapaikka ja sopivasti syrjässä oleva nurkka hiekkalaatikolle ovat tarpeen. Jos on mahdollista, kannattaa antaa kissanpennun tutustua uuteen kotiin ensin ennen kuin tilaan tuodaan koira(t).

Helpoiten kissanpennun sopeuttaminen koiraan etenee, jos koira on ”hanskassa”. Koulutettu koira kuuntelee lauman johtajaa ja jättää käskystä pienen kissanpennun rauhaan, kun sen käytös menee yli kissan hilseen. Koira on yleensä niin ihastunut uuteen tulokkaaseen, että se ei malttaisi olla käpälöimättä, tökkimättä tai nuoleskelematta sitä. Pari kolme päivää tätä uutuudenviehätystä on kestänyt, jonka jälkeen tilanne on rauhoittunut. Kissan luontainen uteliaisuus ajaa sen tutustumaan ympäristöön ja samalla pikkuhiljaa myös koiriin. Se, että ensimmäinen yö kuurotetaan jossain piilossa ei ole tavatonta, eikä siitä tarvitse huolestua. Kaikkien muiden nukkuessa, tietämättänne, pikkukissa tutkii uutta ympäristöään.

Hajumaailmojen etukäteen tutuksi tekemisessä voi olla apua. Jos pentue on lähellä, voi tuoda pennun hajuisia tekstiilejä uuteen kotiin jo ennalta talon eläinten nuuskittavaksi. Samoin tulevasta kodista, voi tuoda pennuille jotain uudelta kodilta ja sen eläimiltä tuoksuvaa.

Mä tiedän että sä kasvat

Mä tiedän että sä kasvat

meillä on kotona kissoja!!!!

meillä on kotona kissoja!!!!

Koiranpentu kissojen hyväksyttäväksi

Ennen koiranpennun tuloa taloon olen leikannut kissojen kynsistä terävät päät pois(kuten näyttelyyn mennessä), mikäli niitä on. Kissa saattaa käyttää kynsiään ja jos ne ovat kovin pitkät ja terävät siitä jää ikävä muisto pikkuiselle koiranpennulle, jota voi joutua pitkäänkin ”opastamaan” pois. Aikuiset kissat yleensä pärjäävät koiranpennun kanssa ja koiranpennut taas tuntuvat tottuvan mihin tahansa. Myös kissalle tulee kertoa, ettei se saa turhaan alistaa tai komentaa tulokasta.

Meille saapuneet koiranpennut ovat olleet luonteeltaan avoimia ja saaneet myös mallia kissakäyttäytymiseen aikuisilta koirilta. Sähinältä ei voi välttyä, kun rajoja tehdään kissojen toimesta koiranpennulle selväksi. Kissaa, joka rakastaisi menevää sakemanni-vauvaa silloin kun se haluaa maistaa sitä, juosta avosylin päin naamaa, jahdata räkä roiskuen sen perässä, ei meiltä löydy. Koiranpennun nukahdettua on hauska seurata kuinka sitä heti käydään nuuskimaan ja ihmettelemään.

Koiranpennut syövät kaikkea. Kissanhiekkalaatikko voi olla vastustamaton aarreaitta. Yksi saksanpaimenkoirista oli nuorena kissanpaskan perään. Huumoria sai hakea kun koira tulee portaita vastaan kissanpaskapökäle suupielessä ja hiekan jyviä matkalle leviteltynä. Toinen suuri houkutus koiranpennulle ovat pienet kissojen lelut. Nieltynä, niistä voi seurata pahimmillaan eläinlääkärireissu.

En herätä en....

En herätä en….

Vieraat kissat ja koirat

Mielestäni ne säännöt jotka pätevät kissojen ja koirien kesken omassa laumassa, eivät sovellu kohtaamisiin vieraiden koirien tai kissojen kanssa. Pihalla oleileva koira ampaisee takuulla kissan perään vaikka ”omiaan” ei jahtaisikaan. Koiriin tottunut kissa voi olla helpompi, mutta en usko, että sekään rakastaa vieraita koirapusuja. Jos silti haluaa tutustuttaa lemmikkiään vieraisiin lemmikkeihin voi miettiä tyydyttääkö oman ”pitäähän sen nyt saada tutustua” tarpeen vai eläimen todellisen tarpeen. Meidän kokemus on, että kun omassa laumassa on ihan riittävästi eläinkontakteja, ei vieraiden kanssa ole lemmikin kokemuspohjaa kartuttavaa tarvetta seurustella. Tämä ei tarkoita sitä että se olisi kiellettyä. Turhaa stressiä ja pöpölöiden tarttumista saa välttää, ei siinä mitään pahaa ole.

Hyvää Joulua! Merry Chirstmas!

Näin se taas talven selkä taittuu!

Hei tonttu ukot!

Hei tonttu ukot!

Joulu, mitä se on?

Joulutortun syöntiä

Joulutontun syöntiä

mm. joulutontun syöntiä… joulutortun.

Lämmintä Joulua!

Kissan kanssa eläinlääkärillä

Tässä kuunnellaan Korpun sydänääniä.

Tässä kuunnellaan Korpun sydänääniä.

Loishäätö ennen rokotusta

Tänään olimme rokotuksilla. Matokuuri syötettiin hyvissä ajoin koko laumalle. Tabletin syöttämisestä kissalle on monia hauskoja juttuja. Pösö on sen verran ovela, että nyt viimeksikin pilleri löytyi näennäisen hyvin onnistuneen syötön jälkeen pari kertaa sylkäistynä poskivilloihin. Sitä täytyy aina tarkkailla.

Jos menee kovin vaikeaksi tablettien kanssa, osa matolääkkeistä ja muistakin kissojen lääkkeistä ovat liotettavissa veteen, jolloin ne voi antaa ruiskulla suuhun.

Rokotus; kissarutto, kissaflunssat

Letun vuoro

Letun vuoro asettua tutkimuspöydälle

Joskus minulle kerrottiin, että joku kissa olisi saanut kissaruton, vaikka ei koskaan käynyt ulkona. Epäilivät taudin tulleen kenkien mukana. Kuulemani mukaan kissarutto voi tarttua ympäristöstä, jossa virusta on. Näyttelykissalle ja esim. kissahoitolassa vierailevalle kissalle käy kolmoisrokote, joka kattaa kissaruton ja ”kissaflunssat” (kaliki- ja herpesvirukset). Kissaflunssat tarttuvat lähinnä pisaratartuntana sairaasta kissasta tai sitä käsitelleen ihmisen välityksellä.

Kaima Marita ja Lumo

Marita ja Lumo

Rotukissat rokotellaan hyväksi jo pentuna ja tarkastetaan eläinlääkärillä ennen luovutusta. Tästä syystä ne ovat jonkin verran tottuneet eläinlääkärillä käyntiin. Nyt Pösön ja Pitkon rokotukset tulivat uusittavaksi. Korppu ja Lettu ympättiin samaan käyntiin, vaikka niillä ei kiirettä olisi ollut. Tänään rokotukset Countrypoliksessa sujuivat niin mallikkaasti, että homma oli ohi jo ennen kuin alkoikaan. Selvisimme kaikki ilman naarmuja ja kissat ovat unohtaneet jo koko visiitin.

Alun tarkastuksilta saatiin muutama kuva (luvan kanssa). Samalla reissulla tavattiin iloksemme Korpun ja Letun veljet Lumo ja Leimu.

Moggi Shöört SIlli alias Lumo

Moggi Chöört Silli

Leimua sylissä

Moggi Cog Nakki

 

 

 

 

 

Terveystutkimuksia jalostusta ajatellen

Jokunen aika sitten kävimme Countrypoliksessa myös ”luovuttamassa verta”. Rokotuksiin verrattuna se käynti oli muutamaa astetta vaikeampi, kun piti saada otettua verta riittävästi useita tutkimuksia varten. Verta kyllä riittää, mutta veren luovuttajat ovat liikkuvaa sorttia. Näyttely oli edessä, mistä syystä karvojen ajelua näytteenottokohdasta ei tehty. Tuolloin tutkittiin FeLV (leukemiavirus), FIV (kissan immuunikadon aiheuttama virus kissojen HIV), SMA (spinal muscular artropia), HCM geenin olemassa olo (hypertrofinen kardiomyopatia, sydänlihassairaus) ja veriryhmä.

Esim. FeLV virustautiin ei luotettavaa rokotetta ole. On tärkeää huolehtia, ettei varomattomia kontakteja tule kissoihin, joiden terveyttä ei tiedä. Kuivissa olosuhteissa virukset elävät muutamia tunteja, mutta kosteissa olosuhteissa pidempään.

 

Kissaneitojen tulokset

Korppu: FeLV, FIV, SMA negatiiviset,  HCM neg/hcm ja veriryhmä A tai AB (kantaa b-alleellia)

Lettu: FeLV, FIV, SMA, HCM negatiiviset ja veriryhmä A tai AB (ei kanna b-alleellia)