Kissan ruokinnassa olen lähtenyt siitä, että se on lihansyöjä. Pikku saaliinsa mukana kissa on luonnossa saanut myös niiden vatsan sisältöä, luut ja sisäelimet. Koska kissamme eivät vapaana ulkona liiku, tarjolla on täysravintoa, lihaa ja vettä. Kuivan täysravinnon lisänä meidän pedot syövät yleensä sian- tai naudanlihaa raakana. Joskus tarjolla on muutakin lihaa ja vaihtelun vuoksi silloin tällöin kalaa. Järvikalaa ei raakana tule tarjottua, loisriskin takia. Nykyään vain emäkissa ja pennut ennen luovutusta saavat kaiken muun lisäksi ns. kosteaa ruokaa täysravintona eli purkkimuonaa. Tarkoitus kun on totuttaa pennut moniin makuihin.
Täysravinnon valitsen tarpeen mukaan. Tiineysaikaan emä saa kantaville tarkoitettua ruokaa. Imetysaikana imettävälle tarkoitettua ruokaa ja pennut opettelevat syömisen varta vasten pennuille tarkoitetuilla eväillä. Kasvavillekin on omat ”nappulat”.
Vilja/lisäaineseos ruokia pyrin välttämään. Useat kissalle tarkoitetut valmismuonat sisältävät lihaa vain 5 – 15 prosenttia. Meille tärkeät hiilihydraatti- ja kuitupitoisuudet ovat kissalle melkoisen tarpeettomia. Jotkut sokerit, esim. laktoosi, tiedetään kissan ruoansulatukselle haitallisaksi. Kissan proteiinien tarve on taas on iso. Kasviperäinen proteiini ei käy, se kuormittaa kissan munuaisia. Eläinrasvat ovat kissalle välttämättömiä kun kasviperäiset rasvat eivät ole rasvahappokoostumukseltaan kissalle niin hyviä. Vehnä on kissalle turhaa, se lihottaa kissaa, altistaa virtsakiville ja voi pilata kissan hampaat. Kaikki elimistöön kerääntyvät lisäaineet altistavat erilaisille sairauksille ja kasvaimille. Koiranruoat eivät sisällä kissalle välttämättömiä aminohappoja, kuten tauriinia ja niissä on viljaa. Tauriinia kissa saa lihasta. Tauriinin puute voi aiheuttaa sokeutta ja muutoksia sydänlihaksessa.
Kissat osoittavat tietenkin kiinnostusta myös meidän ruokailua ja ruokia kohtaan. Loistava periaate olisi, että lemmikit eivät osallistu ihmisten ruokailuhetkeen, ainakaan pöydällä seikkaillen. Pösö-mummu on oma lukunsa, mutta laadusta ei hänkään tingi.