Kokosin vasta nyt koosteen Iiriksen terkuista vaikka olen saanut seurata Iiiriksen vaiheita tasaisin väliajoin. Iiris on ihana ruskeaverikkö muiden Dallaspullien joukossa ja kaunis isoisoäitinsä kuvajainen. Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat tuoreimmat niissä neiti on puolivuotias.
Iiris asustaa Turussa. Muitakin eläimiä talossa on, nimittäin kolme saksanpaimenkoiraa. Iiris opiskelee koirien tavoin juttuja ja on ilahduttanut omistajaansa oppimishaluillaan. Älykkäitä nämä ovat, kyllä…
Väistämättä tulee mieleen, jotta pikku Iiris ihmetteli varmaan tuota suurta valkoista otusta suuresti. Iiris oli tehnyt tuttavuutta meidän oman pitkänokan kanssa jo täällä ollessaan. Pennut saivat ennen uusiin koteihin siirtymistä könytä koiran kanssa. Pösön tullessa meille oli hänelläkin vastaavanlainen ”lauma” talossa tervehtimässä. Isoja pitkänokkaisia kuolaavia otuksia, jollaisia Pösö ei ollut koskaan ennen nähnyt, ja me, jotka ei niin paljon kuolattu.
Rakas ystävähän tästä yhdestä tuli. Ei ne toisetkaan koirat kammottavia ole, hiukan hökäleitä. Iiris sai oman ulkoilutarhan, jossa voi tönötellä.
Iiris istuu käskystä, menee koriinsa, hyppelee ylös ja alas kun käsketään. Iiris on juuri kuulema viettänyt viikon ”tötterö” päässä toipuen kastraatiosta.
Pikaista paranemista ja kiitos Iiris ihanaisen kuulumisista ja kaikista kuvista!