Moggi Maine Coon kissat

Etusivu » Posts tagged 'Best in Show'

Tag Archives: Best in Show

Hieno ja unohtumaton näyttelyvuosi 2022

Kissaliiton tuloksissa Moggi on kasvattajaluokassa vuonna 2022 Suomen 3. paras Maine Coon kasvattaja, Itä-Suomen rotukissayhdistyksessä 2. paras ja MCO- yhdistyksessä sekä Pohjoisen rotukissayhdistyksen tuloksissa 4. paras kasvattaja.

Ikimuistoisia olivat näyttelyt, joihin saimme mukaan monta Moggia samaan hetkeen. Kiitos kaikille ilonpitoon osallistuneille. Hyvät tulokset ovat mukava sivutuote, mutta parasta on ystävällisten ihmisen kanssa yhdessä oleminen. On aina ihana tavata rakkaita kasvattejaan ja heidän aina ihania omistajiaan.

Moggi kissoja sijoittui tosi hienosti eri yhdistyksien rankingissa, onnea jokaiselle. Pisimmän korren veti vuonna 2022 Etna eli SC FI* Moggi OrWokki JW DVM. OrWokki taikoi meille myös vuoden 2022 ehdottomaan huippuhetken, ehkä useammankin vuoden. Vuonna 2022 Breed BIS näyttelyssä ollen ensin BIS ja lopuksi Best Of the Best, kuuden BIS Maine Coonin joukosta. Kilpailun taso oli kova ja yllättäen OrWokki voitti ennakkosuosikin. Itse BOB kilpailussa oli monta muuta aiemmin runsaasti BIS voittoja kahminutta kissaa, jotka hän voitti reilusti saaden 2/3 äänistä. 2022 OrWokki sai myös tittelin DVM ja valmistui loppuvuonna Supreme Championiksi.

SC FI*Moggi OrWokki JW DVM

Suomen Maine Coon yhdistys; Luokka paras naaras; SC Moggi OrWokki JW DVM sija 3., SC Moggi Jam Balaya sija 6. and IC Moggi Wanna Bee Honey sija 10. Moggi Wonton Wolfie 10. paras nuori uros, Moggi Wanna Bee Honey myös 9. paras naaras pentu, Ch Moggi Ole Karkki 5. paras siitosuros.

Itä-Suomen rotukissayhdistys (ilmoitti kolme parasta) joista 2 kategorian naaraiden sijalla 1. SC FI*Moggi OrWokki JW DVM ja 3. SC FI*Moggi Jam Balaya

Kissaliitto ranking 2022; Maine Coon naaras; 3. SC FI*Moggi OrWokki JW DVM, 6. SC FI*Moggi Jam Balaya, 10. IC FI*Moggi Wanna Bee Honey, 15. IC FI*Moggi SamppaAnja, 34. IC FI*Moggi Iida Rönttönen, 61. IC FI*Moggi Nonparelli Elli, 68. FI*Moggi Xenja Loora, 76.FI*Moggi Vadelma Veera. Ainoa Moggi uros, joka viimevuonna kävi näyttelyssä oli Kilju ja kahdella tuloksella päätyi sijalle 37. Kastraatti uroksissa sijalla 10, IP FI*Moggi Nekku the Numa, 27. PR FI*Moggi Nakke Naan, 55. PR FI*Moggi Sisu Salmari, 57. FI*Moggi Wonton Wolfie ja Moggi Van Ilja ja 72. FI*Moggi Nachos Diego. Kastraatti naaraissa sijalla 12. IP FI*Moggi Vilja ja 24. IP FI*Moggi Xania Namia. Nuorissa maine cooneissa 36. FI*Moggi Wonton Wolfie, 38. IC FI*Moggi Wanna Bee Honey, 53. IP FI*Moggi Xania Namia, 55. FI*Moggi Xenja Loora, 87. FI*Moggi Wild Black Cherry. Siitos ja veteraaniluokkiin emme 2022 osallistuneet ollenkaan.

POROKissa naaraiden 5-8. sijoilla Moggi ladyt, Nekku 9. kastraattiuros, 6. nuori naaras ja 10. naaraspentu Moggi Wanna Bee Honey. Samppa 5. ja Jamppa 6. siitosnaaraissa.

Ohessa muutama kuva osallisista

Brand new Supreme Champion Moggi OrWokki JW DVM and so much more to be happy for in POROk cat Show 10.- 11.12.2022

We had a very lovely weekend in the cat show Kempele. Porok had its usual December show and we had some cats who needed one or two certifications to get the next titles. Was super nice to have time to chat with friends and one happy thing was that Moggi was Best In Show breeder on both days.

Saturday Moggi OrWokki became Supreme Champion and she was also Best In Variety (tot) in a very high-class competition. Then she was Nominated for Best In Show by judge Marina Vinkel. Sunday was pretty much the same, but different judge Martti Peltonen. We were so happy!! Biggest thanks to Toni who helped Saara to show this girl, and what an amazing job he did on both days. Sunday we also were lucky to have Satu as steward, she presented our grumpy lady so beautifully.

Moggi Wanna Bee Honey needed two certifications in group 7 to become the International Champion and she did it! Saturday judge was Anne Paloluoma and Sunday she was judged (pampered) by Caroline Stoa. So we had also a new International Champion to go home with!

I was also very lucky to see and meet other Moggi cats and their families. All of them got new titles. PR Moggi Nekku The Numa became Internatonal Premior. Nekku was also Best In Variety on both days. Moggi Xania Namia became Premior, Moggi Vilja became International Premior and Moggi Iida Rönttönen became International Champion. I Love You all!

So there you see why it was such a lovely weekend with cats and their owners. Wish You were there too 🙂

One very happy and joyful Caturday on catshow Seinäjoki 3.9.2022(POH-KIS)

In this 2 certificates cat show, Moggi cats got 3 Nominations for Best In Show. Moggi Jam Balaya, Moggi Vilja and Moggi Nekku the Num !!! Everyone had excellent judgments! Thank you owners, of Moggi cats, for these super results again! Quite well-organized douple-certification show, the place was a bit difficult, but there was a nice atmosphere and lovely judges and special thanks to our great stewards. Here are some pics from there.

Rock

MCO I / MCO n, FI*Moggi SamppaAnja, 7 (CH), Chadaj Marek, EX1 CACIB

MCO II / MCO n 09, FI*Moggi Wild Black Cherry, 11 (Nuoret), Pacheco Rui, EX1

MCO IV / MCO n 09 22, FI*Moggi Iida Rönttönen, 7 (CH), Krogh Minna, EX1 CACIB

MCO IV / MCO n 09 22, FI*Moggi Vilja, 8 (PR), Krogh Minna, EX1 CAPIB NOM

MCO VI / MCO f 03 24, FI*Moggi Jam Balaya, 1 (SC), Gustaitiene Jurgita, KM NOM

MCO VI / MCO g 09 22, FI*Moggi OrWokki, 3 (GIC), Gustaitiene Jurgita, EX1 CACS

MCO VI / MCO e 09 24, FI*Moggi Nekku the Numa, 8 (PR), Gustaitiene Jurgita, EX1 CAPIB

MCO VI / MCO d 09 24, FI*Moggi Van Ilja, 10 (KAS), Gustaitiene Jurgita, EX1 CAP

Tango

MCO I / MCO n, FI*Moggi SamppaAnja, 7 (CH), Eek Magnusson Iréne, EX1 CACIB

MCO II / MCO n 09, FI*Moggi Wild Black Cherry, 11 (Nuoret), Eek Magnusson Iréne, EX1

MCO IV / MCO n 09 22, FI*Moggi Iida Rönttönen, 7 (CH), Fonsén Mira, EX1 CACIB

MCO IV / MCO n 09 22, FI*Moggi Vilja, 8 (PR), Fonsén Mira, EX1 CAPIB

MCO VI / MCO f 03 24, FI*Moggi Jam Balaya, 1 (SC), Kudra Magdalena, KM

MCO VI / MCO g 09 22, FI*Moggi OrWokki, 3 (GIC), Kudra Magdalena, EX1 CACS

MCO VI / MCO e 09 24, FI*Moggi Nekku the Numa, 8 (PR), Kudra Magdalena, EX1 CAPIB NOM

MCO VI / MCO d 09 24, FI*Moggi Van Ilja, 10 (KAS), Kudra Magdalena, EX1 CAP

All results for Moggi cats from MCO Breed BIS cat show

We had the most exciting weekend in Lahti SUROK cat show 23.7.2022 – 24.7.2022. There were about 120 Maine Coons on Saturday’s Breed BIS show, a super atmosphere. I will never forget the magic and drama of it. I’m proud of every Moggi baby who was there and more proud I’m of their super owners and homes. Thank you loved ones. Also, it was great to see so many friends after a long time. Very happy weekend with family and friends. Congratulations to Nekku for Premior title and we are also very happy for our new International Champion Noppa.

Saturday 23.7.2022 Maine Coon Breed BIS; Moggi second best breeder

❤️SC Moggi Jam Balaya, KM

❤️IC Moggi OrWokki JW, EX1 CAGCIB BIV NOM and BEST IN SHOW with all votes! and BEST OF BEST!!! (votes 2/1) => Grand International Champion

❤️CH Moggi Nonparelli Elli EX1 CACIB

❤️CH Moggi SamppaAnja EX1 CACIB

❤️Moggi Nekku the Numa EX1 CAP Nominaton for BEST IN SHOW

❤️Moggi Wonton Wolfie Ex1

❤️Moggi Wanna Bee Honey Ex1

❤️Moggi Xania Namia Ex 2

❤️Moggi Xenja Loora Ex 2

Sunday 24.7.2022;

❤️SC Moggi Jam Balaya KM

❤️GIC Moggi OrWokki JW EX1 CACS BIV NOM => DVM

❤️CH Moggi Nonparelli Elli EX1 CACIB => International Champion

❤️CH Moggi SamppaAnja EX1 CACIB

❤️Moggi Nekku the Numa EX1 CAP => Premior

❤️Moggi Wonton Wolfie Ex1

❤️Moggi Wanna Bee Honey Ex 3

❤️Moggi Xania Namia Ex 2

❤️Moggi Xenja Loora Ex 1

IC Moggi OrWokki JW – BEST OF BEST – Maine Coon 23.7.2022 in Breed BIS cat show.

After a long break, we had Breed BIS in Finland 23.7.2022. Our Maine Coon club worked hard to make it more memorable than ever because it was actually part of a club’s 30-year party(2021). SUROK had perfect surroundings and the day was literally HOT.

The competition was known to be tough so best in variety and the nomination from Michael Edström was a lovely surprise.

Best In Show Moggi OrWokki won with all votes from three wise men, Veikko Saarela, Youssef Khaled and Michael Edström. We were high and happy :). Best of Best among all BIS winners came with votes 2/1. Thank you, judges. There were about 120 Finnish maine coons in this competition, so the result is even more delicious than any other BIS ever.

Biggest thank’s to You Saara and your family for super care and for presenting her so beautifully!

Show vuosi 2021 sijoituksia

Itä-Suomen rotukissayhdistyksen vuoden kissa kilpailussa IC Moggi OrWokki JW on vuoden 2021 paras naaras. Toisena heti perässä SC Moggi Jam Balaya. Itä-Suomen rotukissayhdistyksen vuoden 2021 paras nuori on Moggi Unelma Torttu. Moggi toiseksi paras kasvattaja. MCO rotuyhdistyksessä OrWokki oli kolmas ja Jam Balaya viides. Unelma oli toiseksi paras nuori naaras. Moggi Vilja kolmanneksi paras naaras pentu ja Valdelma Veera saman sarjan viides. Ole Karkki hienosti viidentenä siitosuros sijoituksissa ja Kimi Räiskäle seitsemäs. Onnea Iiris Kohvee sijoitus naaras sijasta neljä. Kasvattajana sijoituimme sijalle kuusi. Porokin vuoden kissa kilpailuun jäi ilmoittautumatta :).

Tyngästä näyttelyvuodesta huolimatta saatiin Jamppa valmistumaan Supreme Championiksi ja Etnalle muutama jännittävä BIS voitto ja paljon hienoja Moggi arvosteluja.

Best adult female Itä-Suomen rotukissayhdistys 2021
Moggi Unelma Torttu Best young Itä-Suomen rotukissayhdistys 2021

Näyttelyuutisia ja upeita kuvia

Kissanäyttelyjä on kuluvana vuonna (2021) Suomessakin pidetty ja mukana on ollut myös valokuvaaja Tessa. Ohessa muutama kiva Tessan ottama kuva Best In Show paneeleista.

Ensimmäisenä on kuvia SC Moggi Jam Balayasta. ”Jamppa” saavutti Ery-Sydin näyttelyssä korkeimman tittelin mitä leikkaamaton kissa voi saada. Jamppa valmistui 13.12.2021 Supreme Championiksi ollen tuona päivän myös tuomarin paras aikuinen naaras. Paneelissa tämä lady käyttäytyy arvokaasti ja lähes esittää itse itsensä. Suuri kiitos Elinalle tästäkin kissan esittämisestä.

Seuraavissa kuvissa on IC Moggi OrWokki JW. ”Etna” valmistui International Championiksi 2.10.2021 Tampereella. Etna ei taas tapansa mukaan viihdy näyttelyareenoilla, mutta välillä sietää ko hömpötykset. Iloksemme Etna nappasi pari BEST IN SHOW voittoa, varsin kovatasoisissa kilpailuissa. Ensimmäinen BIS tuli 23.10.2021 URK:in todella kivasti järjestetyssä näyttelyssä kahdella äänellä neljästä, jossa muut saivat yhden tai ei yhtään ääntä. Toinen BIS TUROKin kahden sertin näyttelyssä 28.11.2021 kolmella äänellä viidestä, jossa toinen kissa sai kaksi ja muut eivät saaneet yhtään ääntä.

Etnaa ovat voitokkaasti paneelissa esittäneet Elina ja Eeva-Leena, josta taas kiitokset molemmille huippu assistentille.

Ikimuistettava näyttelyvuosi 2020

Viime vuoteen mahtui monta huikeaa näyttelyhetkeä, vaikka korona rajoitti näyttelymäärät todella vähiin, ja matka täältä maalikyliin on ikuinen hidaste.

Vuonna 2020 Best In Show Moggi kasvattia juhlittiin kuusi kertaa, Best In Show Moggi kasvattajaa ja Moggi siitosnaarasta kerran. CH Moggi OrWokki JW on ainoa Maine Coon, joka sai viime vuonna Junior Winner tittelin. Tuomarin paras Moggi kissa oli 16 kertaa ja väriryhmänsä paras 11 kertaa. Värin parhaita valitaan, kun ko ryhmässä on riittävästi kissoja. Pari noista tuloksista saatiin OrWokille Virosta elokuussa, jossa samassa luokassa kilpaili 5 kaunista tyttöä.

CH FI* Moggi OrWokki JW (age 11 month in this picture)

IC Moggi Jam Balaya oli Best In Show siitosnaaras Kuopiossa 12.1.2020. CH Moggi OrWokki JW oli Best In Show alkutalvella pentuluokassa uskomattomat neljä kertaa peräkkäin ja sitten tuli korona. Korona tauon jälkeen IC Moggi Jam Balaya oli Best In Show 30.8.2020 ErySydin näyttelyssä päihittäen OrWokin tuomarin paras valinnoissa. Moggi Nakke Naanille näyttely Pirokissa 31.10.2020(red) oli ainokainen näyttelykerta ja sai siellä kaiken mahdollisen; parhaan värin, oli tuomarin paras ja lopuksi oli upeasti Best In Show näyttelyssä, jossa kilpakumppanit herättivät suurta kunnioitusta titteleillä ja kokemuksellaan. Tuolloin Pirokissa Moggi oli myös Best In Show kasvattaja.

Suomessa oli vuonna 2020 kaikkiaan 26 näyttelyä (13 viikonloppua). Kissaliitto huomioi kotimaiset tulokset ja sijoituksissa huomioidaan aikuisissa 5 parasta tulosta ja muissa 3 tulosta. Kun näyttelykertoja on vähemmän ja tuloksia yksi tai kaksi, ranking sijoitukset eivät ole vertailukelpoisia niiden Moggien kanssa, jotka pääsivät käymään useammin. Olen koonnut tähän vain ne, joilla se tarvittavat 5 tai 3 Suomesta saatua tulosta löytyy. Rotuyhdistys ja rotukissayhdistykset voivat tehdä rankingin poiketen Kissaliiton tavasta, huomioiden vain jäseniensä tulokset.

Nuorissa Maine Coon kissoja kisasi omakissan mukaan 91 kissaa ja kategoriassa 2 yhteensä 216 kissaa. Nuorissa (luokat 11-12) Moggi OrWokki on vuoden 2020 paras Maine Coon. Koko kategoriassa OrWokki on sijalla viisi.Upeasti meni vuosi myös CH Moggi Nonparelli Ellillä; nuorissa neljä kertaa värin paras ja kolme kertaa tuomarin paras. CH Moggi Nonparelli Elli on viidenneksi paras nuori Maine Coon, koko kategoriassa 17. Moggi Sisu Salmari yllätti syksyllä olemalla tuomarin paras pentu kahdesti, ollen yhdeksänneksi paras nuori Maine Coon ja koko kategoriassaan 33.  Ole Karkki on sijalla 22./66. ja SamppaAnja 23. /67.

Kissaliiton rankingin mukaan CH Moggi Ole Karkki on 6. paras Maine Coon uros 45:stä ja sijalla 19. kategoriassa kaksi /112. Aikuisten Maine Coon naaraiden seassa Moggi ladyt pärjäsivät hienosti. IC Moggi Jam Balaya on toiseksi paras Maine Coon naaras 47:stä ja kategoriassa kaksi sijalla 12 /126 ja CH Moggi Nonparelli Elli kolmantena Maine Coon naaraissa ja kategoriassa kaksi sijalla 14.

Kissaliiton kasvattajaluokka saatiin kokoon kolmesti. Tarkoittaa sitä, että vähintään viisi Moggia osallistui samaan näyttelyyn. Kissaliiton rankingissa Moggi sijoittui Maine Coon kasvattajissa sijalle 4/10.

JA Huikeat sijoitukset Itä-Suomen rotukissayhdistyksen Vuoden kissa 2020 kilpailussa (Kategoria 2).

Kasvattaja sija 1. FI*Moggi

Nuoret ( luokat 12 ja 11)

Sija 1. CH FI*Moggi OrWokki JW

Sija 4. CH FI*Moggi Nonparelli Elli

Sija 6. FI*Moggi Sisu Salmari

Sija 8. FI*Moggi SamppaAnja

Naaras:

Sija 2. IC FI*Moggi Jam Balaya

Sija 3. CH FI*Moggi Nonparelli Elli

Sija 5. IC FI*Moggi Kamo Milla

Sija 6. CH FI*Moggi OrWokki JW

Uroksissa sija 6. SC RU*Unicum Lucifer (kävi näyttelyssä kerran jolloin valmistui Supreme Cahmpioniksi

Siitosuroksissa sija 4. SC RU*Unicum Lucifer (jälleen kerran kokoon siitosluokka)

Siitosnaaraissa sija 3.,IC FI*Moggi Jam Balaya (kerran kokoon siitosluokka)

FI * Moggi Nakke Naan Best In Show 31.10.2020 at ”red” PIROK cat show. Moggi also Best In Show breeder.

First of all I was happy to enter cat show where both judgement’s were on same day and variation of judges were excellent on both shows. Must give big thank’s to PIROK first and their team.

I’am very happy when I think last saturday. Moggi Nakke Naan had his first cat show ever and what results!!! Ex 1, CAP, BIV, NOM and finally BEST IN SHOW. And there was super beautiful cat’s who he won, so we value this a lot!! Huge congratulatios to family of Nakke-eppu! Our kitten Moggi Sisu Salmari was nominated same show( they also as Nakke only entered on red). So to my big surprice, Moggi was BEST IN SHOW breeder on red show. Warm thanks to Ole Karkki (CACIB), Jam Balaya (CAGCIB), Nonparelli Elli (CACIB) and Kamo Milla (CAGCIB). This is only possible because of you, lovely homes of these jewels, thank you.

IC Moggi Jam Balaya Best In Show 30.8.2020

On Ery-Syd Show held 29.8. – 30.8.2020 our girls were excellent. Saturday CH Moggi OrWokki was NOMinated  and had one vote on panel. She Became Champion on that day.  Sunday IC Moggi Jam Balaya was NOMinated and BEST IN SHOW with all votes.

Big Thank’s to Ery-Syd for excellent show and excellent arrangement’s during this pandemia time.

424___8A1A9593

IC Moggi Jam Balaya BIS(30.8.2020)

 

423___8A1A9422

CH Moggi OrWokki NOM 29.8.2020

 

 

Previous weekend we were on Felix show in Tallin. There Moggi OrWokki was Best in Variety and NOMinated both days. Moggi Jam Balaya became International Champion.

Big thank´s for Felix for excellent drive in show! Thank You for Tessa all super pictures!

421___8A1A7435

Moggi OrWokki EX 1, CAC, BIV and NOM both days on Felix show (22 -23.8.2020)